(satuhaaste) Pieni tulitikkutyttö

Oli kauhean kylmä.Satoi lunta ja alkoi hämärtää; olikin vuoden viimeinen ilta, uudenvuoden aatto.Pimeässä ja kylmässä kulki kadulla pieni tyttö, avopäin ja paljain jaloin.Hänellä oli kyllä ollut tohvelit jalassa kotoa lähtiessään, mutta niistä ei ollut pitkään iloa. Ne olivat näet hyvin isot tohvelit, hänen äitinsä oli viimeksi pitänyt niitä, niin isot ne olivat, ja lapsi pudotti ne rientäessään kadun yli kahden kiiltävän vaunun tieltä.   H.C.Andersenin satu Pieni tulitikkutyttö alkaa mieleenpainuvasti. Pieni tyttö avojaloin kylmässä.Kukaan ei ole pitämässä huolta. Vanhassa esiliinassa hänellä oli kasa tulitikkuja ja yhtä nippua hän piteli kädessään. kukaan ei ollut ostanut häneltä koko päivänä, kukaan ei ollut antanut hänelle ainoatakaan lanttia.Satu tulitikkutytöstä on tiedostava, yhteiskunnallisesti kantaaottava, hurja. Ihmiset kulkevat pienen, palelevan lapsen ohi. Lumihiutaleet putoilivat hänen keltaisille hiuksilleen, jotka kihartuivat somasti niskassa, mutta niiden kauneutta hän ei kyennyt ajattelemaan.Kaikista ikkunoista loistivat kynttilät ja kadulle asti tunkeutui hanhenpaistin herkullinen tuoksu, olihan uudenvuoden aatto - sitä tyttö vain ajatteli.    Pieni tyttö on ikäänkuin enkelihahmo, mutta julmien ja ajattelemattomien ihmisten joukossa maan päällä. Kotiinkaan hän ei uskaltanut mennä, sillä isä löisi häntä, kun hän ei ollut myynyt yhtään tulitikkua, eikä saanut ainuttakaan killinkiä. Ja kylmä oli kotonakin, pään päällä vain harva ulkokatto, jonka läpi tuuli puhalsi, vaikka pahimmat lävet oli tukittu oljilla ja rievuilla. Tytön pienet kädet olivat kohmettuneet miltei jääksi. Voi, miten tulitikku tekisi nyt hyvää! Kunpa uskaltaisi ottaa nipusta edes yhden tikun, raapaista siihen seinästä tulen ja lämmitellä käsiään!  Osattomuus ja pelko. Ei ole ketään ja kuitenkin on. Se ainoa, ja sekin herättää vain pelkoa.Hän raapaisi yhden -rits! Kuinka se sähähtikään palamaan! Siinä oli lämmin ja kirkas liekki kuin pienessä kynttilässä, kun hän piteli kättään sen ympärillä. Se oli ihmeellinen pieni liekki. Tyttönen oli istuvinaan ison rautakamiinan edessä, jossa oli kiiltävät messinkijalat ja messinkinen luukku. Valkea paloi iloisesti ja lämmitti. Oli oikein suloista.Ainut turva löytyy todellisuutta pakenemalla. Ja tyttö raapaisi nopeasti palamaan kaikki tulitikut, jotka olivat vielä nipussa jäljellä, sillä hän halusi pitää isoäidin luonaan.Ja tulitikut loistivat kirkkaammin kuin kirkas päivä. Isoäiti ei ollut ikinä näyttänyt niin suurelta ja kauniilta; hän nosti pienen tytön käsivarsilleen, ja loistossa ja riemussa he riensivät ja lensivät korkealle,korkealle. Isoäiti oli ollut ainoa hyvä ihminen tytön elämässä. Kuolema ja usko pelastaa tytön. Ihmiset sanoivat hänen yrittäneen lämmitellä, mutta kukaan ei tiennyt, kuinka kauniita näkyjä hänellä oli ollut ja missä loistossa hän ja vanha isoäiti olivat astuneet uudenvuoden iloon. Päivitteleviä ihmisiä ympärillä...niin ikävän todellista tämäkin. Mutta kunnian saa Pieni tulitikkutyttö. 

 

Sadun pieni tyttö on lähellä palehtumiskuolemaa, hypotermiaa. Hän hourailee, näkee näkyjä. Onneksi lapsi näkee sadun eri tavalla. Keskeistä sadussa on tiedostaminen. Kun joulu lähestyy, on tärkeää muistaa niitä, joilla ei ole yhtä hyvin kuin meillä. Pieni tulitikkutyttö on periaatteessa vertaus nykyajan kodittomasta. 

Pieni tulitikkutyttö on valintani Lumiomenan satuhaasteeseen.