17 huhtikuuta 2012

Täällä



Huulirasvan keräilijä ilmoittautuu. Viime aikoina en oikein ole osannut tulla tänne, nyt kuitenkin halusin. Minulla on vapaapäivä ja sopivasti aikaa, pakollisten kotitöiden lomassa.Uusin hullaantumiseni kohde löytyy täältä. 

Olen lukenut Kate Mortonin, yli kuusisataa sivuista, Paluu Rivertoniin kirjaa. Lukeminen etenee hitaasti, mutta nautin. Onneksi kirjastolainat voi uusia netissä! Downton Abbeyn uusia jaksoja odotellessa saan viipyä englantilaisessa kartanomaisemassa. Tämän jälkeen aion lukea Mary S. Lovellin Mitfordin tytöt.

Ennen Mortonin kirjaa luin Anne Swärdin Kesällä kerran. Kirjan tunnelma vei mukanaan. Ihan kuin olisin katsonut elokuvaa. En tarkoita, että hyvistä kirjoista pitäisi tehdä elokuva. Mutta jotenkin näin tämän kuvina, kuten Colm Tóibínin Brooklynin.
Viikonloppuna kävimme muutaman työkaverin kanssa Valtterissa ja sieltä nappasin mukaani Ian McEwanin kirjan ja aikaisemmin olen löytänyt  meidän lähikaupungin kirpputorin divarista joitakin muita Sinisen kirjaston (minua kiinnostavia) kirjoja. Erityisen kiinnostunut olen Oatesin Haudankaivajan tyttärestä. Siihin aion tarttua, kunhan saan lainakirjani luetuksi.

Palailemisiin...Huhtikuu on kirjaimellisesti kuukausista julmin. Tänään satoi räntää. Iltaisin ihmettelen, kun on niin valoisaa. On keväässä kuitenkin puolensa. Plussaa siitä, että pääsen pyörällä töihin, että talvikenkiä ei enää tarvita, että takin voi vaihtaa kevyempään.

Kivaa viikkoa sinulle!