Pietarissa osa 5.

Eremitaasiin on varattava aikaa. Ensin sisään jonottamiseen ja toiseksi kiertelyyn. Jossain vaiheessa kaikesta yltäkylläisyydestä tulee ähky. Kaikkea ei vaan pysty nielemään yhdessä päivässä. Jo yksittäinen sali olisi nähtävyys, mutta saleja taideaarteineen riittää, kolmessa kerroksessa. Katsoimme Mondon oppaasta, missä saleissa kannattaa käydä ja silti apua joutui kysymään monta kertaa saleissa istuvilta mummoilta. Osa puhui englantia, osa ei, kartasta oli jotain apua. Kuvata sai, tilapäisnäyttelyitä lukuunottamatta,  kun lunasti 200 ruplan arvoisen kuvausluvan. Ihan huikeaa ja samalla traagista, kun edes vähän, tutustuu palatsin historiaan.
Hauska yksityiskohta on, että Eremitaasin kellarissa työskentelee 500 kissaa, jotka pitävät hiiret ja rotat loitolla arvokkaista huonekaluista.  Pieni osa kissoista saa kulkea saleissa levittämässä kissanhajua, varoituksena hiirille. Oppaan mukaan kissoista on seuraa myös saleissa työskenteleville mummoille.
Eremitaasissa kiertelyn jälkeen, löysimme itsemme syömästä lampaanviuluja. Ravintola näytti ulospäin viehättävältä kirjakahvilalta, mutta sisällä vaikutelma oli toisenlainen. Meidät ohjattiin pöytään, jonka vieressä pauhasi televisio, jotain diskopoppia. Pääsimme lopulta yhteisymmärryrykseen television sammuttamisesta. Lampaanviulut olivat erinomaisen maukkaita.
Kävelimme pitkin Nevskiä, emme ostaneet oikein mitään, katselimme vain. Illan päätteeksi löysimme ihanan, tunnelmallisen kirjakaupan. Mukaan tarttui tsaariperhe-aiheisia postikortteja, kopioita vanhoista valokuvista.
Kirjakaupan yläkerrassa on Singer-kahvila. Kahvila on ihan mahtava, sellainen, johon haluaa palata ja johon on helppo löytää. Tunnelma on eloisa, kattokruunuja ja kaakelilaattoja, viherkasveja, menneen ajan tuunelmaa aidosti vanhoissa puitteissa. Ystävällistä ja huomaavaista palvelua. Päätimme ottaa venäläisittäin teetä. Juoma tarjoiltiin laseista. Minulla oli mustaa teetä vahvan inkiväärin, hunajan ja appelsiiniviipaleiden kera, ystävälläni omenalohkojen ja kanelitangon kera. Pienten wiener leivonnaisten herkuttelu kävi haarukkaa ja veistä käyttäen.

Pietarissa osa 1. (toisinto)

Tarkoitus oli kirjoittaa Pietarissa päiväkirjaa matkasta, mutta niin paljon katseltavaa ja sulateltavaa oli, etten jaksanutkaan. Jos Pietari olisi vuodenaika, sanoisin miettimättä syksy. Se on kohteliaisuus, sillä syksy on lempivuodenaikani. Lämmin ja värikäs, vähän yllättävä ja tietenkin vähän kaihoisa. Voi olla, että minusta on hauskaa käydä Tukholmassa ja brittein saarella ja olisihan kiva käydä myös New Yorkissa, mutta jotenkin koen, että oma mielenmaisemani on lähellä Pietaria. Pietarissa näkyi kaksi ääripäätä. Välinpitämättömyys, kauhea diskojytke ja aika usein, anteeksi, minun mielestäni aika kauheat naisten vaatteet ja hääsomisteet...vahvat parfyymit ja kyllä, toisinaan hienhaju.
Ja toisaalta. Tuntuu hyvältä, kun hymy ulottuu silmiin asti, on lämmin ja aito, kohtaava muttei tungetteleva. Eräässä kahvilassa, odotellessamme vapautuvaa pöytää, seuralaisensa kanssa ollut tuntematon nuorimies tervehti ja sanoi, että tässä on sinulle paikka. Ystäväni luuli, että tunsin hänet entuudestaan. Mihin oikein olen tullut ?
Nyt on pakko kertoa, että tämä on ensimmäisen postauksen jonkinlainen toisinto. Teksti hävisi, kun poistin kännykästä luonnoksia. Kommentit on tallella kommenttilaatikossa (onneksi), mutten saa niitä enää tähän, ikävä kyllä:( Postauksen alku löytyi tyttäreni blogin sivulta, jossa näkyy hänen seuraamien blogien päivityksiä. Kopioin sieltä...ja lopun muistelin ja sovelsin myöhemmin tehtyjen päiväkirjamuistiinpanojen avulla. Mitä tästä opin, enää en uskalla poistaa luonnoksia, koska mitä tahansa voi käydä ja sama on kuvien kanssa. Kun laitoin Facbookiin matkakuvia vahingossa tuplat, poistin toiset kuvat ja tietenkin juuri ne, joihin oli tullut kommentteja. En siis enää uskalla deletoida mitään. Okei kännykkäviestejä ja lokeja, en muuta :D
Tässä alempana matkakertomuksen osat 2, 3 ja 4.