06 toukokuuta 2011

Tulin kertomaan, että täällä on kauniita lastenvaatteita ja kokojakin löytyy 152 cm saakka!  Hintataso vaikuttaa olevan varsin kohtuullinen. Postikuluja en ainakaan vielä saanut selvitettyä.

Löysin kirpparilta mustia Teema kahvikuppeja. Välillä on kiva juoda pienemmästä kupista ja tasetin kanssa. Tasetti tekee kahvihetken vähän verkkaisemmaksi. Mukin kanssa en malta pysyä aloillani, vaeltelen sinne tänne. Nyt asetun tv:n ääreen katsomaan elokuvaa Soita minulle Helena! Rakkautta ja romantiikkaa vuodelta 1948 Kivaa äitienpäiväviikonloppua!

01 toukokuuta 2011

Tuo aika Toukokuun...






Alkava Toukokuu saa minut aina vähän romanttiselle mielelle, alan hyräillä esimerkiksi Kielon jäähyväisiä... Puutarhan suunnittelu on  edelleen ihan vaiheessa. Kirjastosta löysin Else ja Vesa Leivon kirjan Tulppaanitarhan lumo. Kiinnostuin sipulikukista ja eritoten laukoista, sinisen ja violetin sävyistä ja muodosta. Istutetaan alkusyksystä ja kukkimisaika keskikesän tienoille.Koristeelliset siemenkodat säilyvät pitkälle talveen.
Pöytä on nyt paikallaan. Pöytälevyn hion ja maalasin ohuesti ja taas vähän hioin. Muuten pöytä on vain kevyesti hiottu. Voi olla että kesälomalla hion ja maalaan kevyesti myös laatikoiden etumukset. Vetimiä ajattelin katsella lomalla rakennusapteekista.
Tulppaanikirjan ohella olen pyöritellyt sankarimatkaajan Krakova opasta.
Vielä jatkuu vappupäivä ja meitä odotellaan mummolaan. Kotona on tänä vuonna Vanhan Porvoon fabriikin kotisimaa. Munkit herkutellaan mummolassa.
Vapunpäivän terveisin,
Johanna