04 huhtikuuta 2011

Helmipussi


Posti toi tänään helmipussin valtameren takaa. Askartelin samantein lasi ja metallihelmistä sormuksia. Kokeilin myös rautalangan virkkaamista ja syntyi kaulakoru. Huomenna menen töihin ja keskiviikkona vielä. Sitten alkaa pieni vapaa ja lähdemme Helsinkiin! Kivaa viikkoa sinulle myös!

27 maaliskuuta 2011

Kevätinspiraatiota





Viikonloppuna sain viimein valmiiksi alpakkalangasta neulomani kevättuubin. Seuraavaksi aion neuloa harvaa, pitkää ja kapeaa ( liian) isoilla puikoilla ja jälleen, aina oikein. Kädettimet on Etsykaupasta. Edulliset n. 11 euroa ja muutama euro postikuluja, ihan vaan akryylilankaa. Aion ottaa  reilusti arkikäyttöön, kun kohta taas pääsee pyöräilemään. Kotivinkin 101 ideaa lehdessä oli ohje samanlaisiin, ilman peukaloita. Peukaloita en varsinaisesti kaipaakaan. Olis kiva virkata, nyt on kuitenkin yhdet jo valmiina. Samaisessa Kotivinkki lehdessä oli paljon kivoja ideoita.

Sormukset tein vanhalla Strömsön ohjeella, joka löytyy Ylen Olotila sivuilta suomeksi. Toinen sormus on tehty vanhaan metallinappiin ja toinen lasihelmeen. Avaimet löytyi Etsystä, pujotin vanhaan hopeaketjuun.
Keväterveisin
                    Johanna