23 elokuuta 2011

Pikavisiitillä

Tulin pikavisiintille. Vapaapäivän aion hyödyntää tarkkaan. Olen tyhjentänyt varastoa/autotallia, ajatuksena viedä tavaraa kirpparille, Uffiin ja kaatopaikalle. Aamutv:tä sentään katselin, kun tytöt lähtivät kouluun ja samalla virkkasin aikomani helmet. Ohje oli helppo ja ajattelikin tehdä joku päivä valkoiset helmet, niinikään lasinapeista. Etsystä tilailin aikaa sitten, ihania kiinalaisia lasinappeja.
Illalla tunnelmoin Marckin kirjan parissa. Heti alussa kiinnitin huomiota siihin, että Liisalla oli varaa jättää leipäpala lautaselle. Ennen tuota hän epäröi, ottaisiko lisää paistia, mutta tunsikin itsensä kylläiseksi.  Yläluokan kuvaus, eikä eletä vielä sodanjälkeistä pula-aikaa! No, minä luin vasta ensimmäisen luvun, illalla jatkan.
Tv:stä alkoi uusintakierroksella tämä.  Romanttista draamaa, ei mitenkään monitasoista,mutta ah, niin mukavaa arkipakoa Italian maisemissa. En ole tätä aikaisemmin nähnyt.
Pöydälläni on odottamassa Sinä päivänä, seuraava aikuisten kirja, johon aion tarttua.
Ps. Kiva, kun olen saanut uusia lukijoita!


Hyvää alkanutta viikkoa ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti