Luen parhaillaan Merete Mazzarellan kirjaa Illalla pelataan Afrikan tähteä. Hänen ajatuksensa ja niiden omakohtaisuus ovat kiinnostavia. Tämänkaltaiset kirjat saavat aikaan sen, että alkaa pohtia ja punnita omia ajatuksia ja tekoja, jopa niin että haluaa vähän kirjoittaakin. Mazzarellaa pidetään älykkäänä ja rohkeana kirjoittajana. Minusta hän on terveellä ja huojentavalla tavalla itsekäs (ja varsin kiltti). Hän kirjoittaa rehellisesti ärsyyntyvänsä joistakin asioista. Taistelee oman itsensä kadottamista vastaan.
Aloin tässä yhteydessä ( jostain syystä) pohtia empatia- sanaa. Millainen on empaattinen ihminen ? Jokseenkin täydellinen, no ei. Väistämättä tulee ajatus ihmisen epätäydellisyydestä. Ihminen odottaa helposti muilta samanlaista asennoitumista, käyttäytymistä kuin miten itse toimii, närkästyy tai jopa kauhistuu jonkun toisen "välinpitämättömyydestä." Elämänhistoriamme ja toisaalta tilanteiden näkeminen eri tavoin, vaikuttavat. On tilanteita, joissa helposti syyllistää itsensä, tulkitessaan tilanteen eri tavoin. Joutuu punnitsemaan omaa käytöstään.
Minuuttaan ei kuitenkaan haluaisi kadottaa tässä odotusten maailmassa. Odotusten mukaan ei pidä elämäänsä elää. Aina on niitä, jotka ovat kanssasi samaa mieltä ja niitä, jotka ovat eri mieltä, toiset jopa äänekkäästi.
Olen kuullut sanottavan, että koira on ihmistä empaattisempi. Juuri tästä syystä en haluaisi koiraa, syyllistäisin itseäni ihan liikaa, kun en kykenisi riittävään vastavuoroisuuteen. Olen enemmän kissaihminen. Kissat kulkevat omia polkujaan...Tämäkään ei ole näin yksiselitteistä, olen tavannut ainakin yhden kissan, joka huolehti kovasti nuoremmasta kanssakulkijastaan.
Tämänkaltaisissa kirjoituksissa piilee vaara, kuullostaa naiivilta :) Sen tiedostaen ja siitä huolimatta kirjoitan niinkuin taidan.
Pakkasmittari näytti aamulla -31 C. Auto ei käynnistynyt ja mies käveli ruokakauppaan 3km ja takaisin. Sellaisen mummokärryn kera. Totesi, että pitäisi kävellä useamminkin!
Kuvassa näkyy hapanleipäkokeiluni, viikko sitten. Ohje oli Kotilieden toisiksi uusimmassa numerossa. Lopputulos ei ollut hassumpi, voisin kokeilla uudestaankin. Lapsillekin kelpasi.
Ennen Mazzarellaa luin Paula Havasteen kirjat Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie. Maaliskuussa on luvassa lisää! Pidän Havasteen taidosta kuvata arkea, arjen askareita, suhdetta luontoon ja mielenliikkeitä, mitään ei ole liikaa. Minulla oli lukiessani sopivan levollinen olo.
Hyvää hämärtyvää pakkasiltaa ja viikonlopun jatkoa,
Johanna
