(satuhaaste) Pieni tulitikkutyttö

Oli kauhean kylmä.Satoi lunta ja alkoi hämärtää; olikin vuoden viimeinen ilta, uudenvuoden aatto.Pimeässä ja kylmässä kulki kadulla pieni tyttö, avopäin ja paljain jaloin.Hänellä oli kyllä ollut tohvelit jalassa kotoa lähtiessään, mutta niistä ei ollut pitkään iloa. Ne olivat näet hyvin isot tohvelit, hänen äitinsä oli viimeksi pitänyt niitä, niin isot ne olivat, ja lapsi pudotti ne rientäessään kadun yli kahden kiiltävän vaunun tieltä.   H.C.Andersenin satu Pieni tulitikkutyttö alkaa mieleenpainuvasti. Pieni tyttö avojaloin kylmässä.Kukaan ei ole pitämässä huolta. Vanhassa esiliinassa hänellä oli kasa tulitikkuja ja yhtä nippua hän piteli kädessään. kukaan ei ollut ostanut häneltä koko päivänä, kukaan ei ollut antanut hänelle ainoatakaan lanttia.Satu tulitikkutytöstä on tiedostava, yhteiskunnallisesti kantaaottava, hurja. Ihmiset kulkevat pienen, palelevan lapsen ohi. Lumihiutaleet putoilivat hänen keltaisille hiuksilleen, jotka kihartuivat somasti niskassa, mutta niiden kauneutta hän ei kyennyt ajattelemaan.Kaikista ikkunoista loistivat kynttilät ja kadulle asti tunkeutui hanhenpaistin herkullinen tuoksu, olihan uudenvuoden aatto - sitä tyttö vain ajatteli.    Pieni tyttö on ikäänkuin enkelihahmo, mutta julmien ja ajattelemattomien ihmisten joukossa maan päällä. Kotiinkaan hän ei uskaltanut mennä, sillä isä löisi häntä, kun hän ei ollut myynyt yhtään tulitikkua, eikä saanut ainuttakaan killinkiä. Ja kylmä oli kotonakin, pään päällä vain harva ulkokatto, jonka läpi tuuli puhalsi, vaikka pahimmat lävet oli tukittu oljilla ja rievuilla. Tytön pienet kädet olivat kohmettuneet miltei jääksi. Voi, miten tulitikku tekisi nyt hyvää! Kunpa uskaltaisi ottaa nipusta edes yhden tikun, raapaista siihen seinästä tulen ja lämmitellä käsiään!  Osattomuus ja pelko. Ei ole ketään ja kuitenkin on. Se ainoa, ja sekin herättää vain pelkoa.Hän raapaisi yhden -rits! Kuinka se sähähtikään palamaan! Siinä oli lämmin ja kirkas liekki kuin pienessä kynttilässä, kun hän piteli kättään sen ympärillä. Se oli ihmeellinen pieni liekki. Tyttönen oli istuvinaan ison rautakamiinan edessä, jossa oli kiiltävät messinkijalat ja messinkinen luukku. Valkea paloi iloisesti ja lämmitti. Oli oikein suloista.Ainut turva löytyy todellisuutta pakenemalla. Ja tyttö raapaisi nopeasti palamaan kaikki tulitikut, jotka olivat vielä nipussa jäljellä, sillä hän halusi pitää isoäidin luonaan.Ja tulitikut loistivat kirkkaammin kuin kirkas päivä. Isoäiti ei ollut ikinä näyttänyt niin suurelta ja kauniilta; hän nosti pienen tytön käsivarsilleen, ja loistossa ja riemussa he riensivät ja lensivät korkealle,korkealle. Isoäiti oli ollut ainoa hyvä ihminen tytön elämässä. Kuolema ja usko pelastaa tytön. Ihmiset sanoivat hänen yrittäneen lämmitellä, mutta kukaan ei tiennyt, kuinka kauniita näkyjä hänellä oli ollut ja missä loistossa hän ja vanha isoäiti olivat astuneet uudenvuoden iloon. Päivitteleviä ihmisiä ympärillä...niin ikävän todellista tämäkin. Mutta kunnian saa Pieni tulitikkutyttö. 

 

Sadun pieni tyttö on lähellä palehtumiskuolemaa, hypotermiaa. Hän hourailee, näkee näkyjä. Onneksi lapsi näkee sadun eri tavalla. Keskeistä sadussa on tiedostaminen. Kun joulu lähestyy, on tärkeää muistaa niitä, joilla ei ole yhtä hyvin kuin meillä. Pieni tulitikkutyttö on periaatteessa vertaus nykyajan kodittomasta. 

Pieni tulitikkutyttö on valintani Lumiomenan satuhaasteeseen.

Jotain ostettua ja itse tehtyä

Kävimme viikko sitten muutaman työkaverin kanssa Tampereen kädentaitomessuilla. Ihanaa katseltavaa ja jotain ostettavaakin...Kuten vanhoja kirjan kansia, taulunkehys varustettuna kivoilla klipseillä, mattamustaksi maalattu pitkulainen puutarjotin.
Koruja oli tarjoilla paljon. Tämän Palonin perhosrannekorun hankin. Koru on pyörän sisäkumista valmistettu ja minusta siinä on fiilistä.Perhosissa on ylipäätään fiilistä!
Minulla on huomenna vapaapäivä ja tänään pääsin töistä hyvissä ajoin. Niin sitten innostuin tekemään muutaman kaulakorun. Lähtökohtana oli messuilta tarttunut idea, mutta loppujen lopuksi, yhden tehtyäni, päädyin tekemään jotain ihan muuta. Minulla oli pussillinen viime kesänä lempikirjakaupastani ostamia puuhelmiä ja nyt sain ne kivasti hyödynnettyä. Koruista tuli epäkeskoja, ihan tarkoituksella.
Minun pitäisi vielä tänään ommella arpajaisvoitto tyttären koulun myyjäisiin. Lupauduin tekemään joulusukan valkoisesta pellavasta, jonka täytän joulumakeisillla. Ajattelin tehdä pitkävartisen sukan joka on malliltaan kapeahko, ei ihan suora, vaan hieman mutkitteleva ja levenevä.

Lukemisena on tällä hetkellä, kirjastosta lainaamani Imbi Pajun Torjutut muistot. Tarkoitus on myös lukea Sofi Oksasen Puhdistus. En tiedä luenko heti perään vai myöhemmin. Mutta jos iloisempiin kirjoihin mennään, voin kertoa, että 12-vuotiaani yllätti minut täysin. Hän kyseli Montgomeryn Anna-kirjoista! Ja minä kasasin hänelle pinon hyllystä. Nyt on meneillään.Annan nuoruusvuodet. Hän totesi kirjan olevan parhaiden kirjojen joukossa, mitä hän on lukenut. Hän lukee yleensä fantasiakirjallisuutta ja  isänsä tapaan Harry Pottereita englanniksi.
Seuraavaksi katson, mitä Anu Harkki tekee kirjan kansilla ja sitten ompelemaan sukkaa...

Luettua

Kävimme perjantaina muutaman työkaverin kanssa kädentaitomessuilla Tampereella ja myöhään illalla lähdimme vielä perheen kanssa Helsinkiin. Kävimme miehen kanssa eilen elokuvissa, katsomassa Missä kuljimme kerran. Tänään tulimme aamupäivällä kotiin.

Aion nyt kirjoittaa jotakin viimeksi lukemistani Rauha S.Virtasen kirjoista, jotka ovat Ruusunen (1968) ja Joulukuusivarkaus (1970)

Ruususessa on Selja-sarjasta tuttu, kodikas tunnelma, joskin vanhempien maailmassa keskeisiä ovat Pirtamon Trikoon asiat, kuten Niinan isän ylennys ja suhteet tehtaan johtajan perheeseen. Kirjan keskeisin henkilö on kirjoittamista ja lukemista rakastava abiturientti, Niina. Niina rakastuu naapurissa asuvaan kirjailijaan. Tunne osoittautuu molemminpuoliseksi.
Kirjailija Rannikko on tunnistettava hahmo, taiteilijasielu, joka ei lämpene sovinnaisuuksille. Pian Rannikko vie Niinan elokuviin, kahteen elokuvaan, sopivan tilaisuuden tullen ja vielä vaimonsa luvalla. Mitään dramaattista kirjassa ei tapahdu, mutta jotain kuitenkin. Niinan sisko, Tuire, ahdistuu huomatessaan, mitä ympärillä tapahtuu.
Kirjan lopussa tehdään lähtöä. Niina ymmärtää katsoa eteenpäin.
Pidin kirjasta paljon, tunnelmasta ja siitä miten tarinaa kuljetetaan eteenpäin.

Joulukuusivarkaus on tunnelmaltaan tutunomainen, mutta sisältää vastakkainasetteluja. Nurmen perheessä alituinen huolenaihe on rahan riittäminen. Raikaloilla rahaa on.
Joulu odotuksineen on hyvä valinta vastakkainasettelulle. Joululahjoihin ei tänä vuonna ole Nurmen perheessä varaa. Joulukuusirahat menevät, kun Jarkolta pidätetään päivän palkka. Ja toisaalla...Nurmen perheen Ilu-pojan opettajan, sinänsä hyväntahtoinen ajatus: " Joulun jälkeen te lapset sitten kerrotte kukin omasta joulustanne...Saamme sitten kuulla mitä hauskaa kaikki ovat kokeneet". ...Kuullostaa ymmärtämättömän ihmisen puheelta, ja sitä se varmasti onkin. Tai aattona Ilulle höpöttelevä kuusi: Pajan tuottehet, somat lahjaset, kukin tonttu tuo, hyvän lapsen luo...
Raikalassa selataan uutta keittokirjaa ja mietitään joulupöydän leivonnaisia, väritelevisiokin on ja lasketteluvälineitä. Tunnelma on muodollinen. Perheen isälle on tärkeää, että julkisivu on kunnossa. Pojilla ei esimerkiksi sovi olla pitkää tukkaa. Asia hoidetaan, tavalla jolla kunnioitusta ei saa.
Nurmen perheessä on väsymyksestä huolimatta välittämistä. Nurmen Jarkolla ja yläkerran kovia kokeneella Seijalla on iloakin tuottavia yhteisiä suunnitelmia. Jäin toivomaan niiden toteutumista.
Nurmen Eiralla on radikaaliystäviä, joihin tavallaan kuuluu myös Raikalan Jusse, joka on epävarma itsestään kuten Eirakin. Eira ihailee Lenniä. Lennin kämpällä touhu näyttää sekavalta ja hämmentävältä. Lukijana toivon, että Eira lähtee äkkiä pois eikä palaa. Näin toivoo myös Eiran huolehtiva pikkusisko Mariliisa.

Kirjan loppunäytös on vaikuttava ja viittaa kirjan nimeen...Mutta kuka voi heittää ensimmäisen kiven?
Suosittelen kirjan lukemista lämpimästi.

Hyvää marrasviikkoa!

Ulkona hämärtää...Minä siirtelelen asioita paikasta toiseen, vapaapäivänä on kiva rumsteerata!
Sankari nukkuu pävänokosia. Kohta saunotaan ja minä kokoan perheelle piparijäätelöleivokset.
Olen lukenut Rauha S. Virtasen Ruuususen ja aion aloittaa Joulukuusivarkaat. Postailen lukemastani, mutta paremmalla ajalla.

- olen kuunnellut lainalevyjä, Irina Björklundia ja Elviksen joululevyä. Joka on ihana! Elvis yllätti minut.
- somistellut ihan joulufiiliksissä...
- katsellut Solsidan komediaa

Kivaa isänpäiväviikonloppua...meillä ollaan Nalle Puh leffareissulla, minä ihan itsekseni hetken täällä kotosalla.
                                                   ♥ ♥ ♥ ♥

Voi että, välillä on vaikeaa päättää mitä kuvia tänne laitan. Pokkarikameralla otettuja ja miniläppärillä ilman kuvanmuokkausta...Pallot saavat tänään olla esillä...
Olen lukenut viimeinkin Rauha S. Virtasen Ruususta. Ihana kirja raukeaan sunnuntaiaamuun, kun taivas on harmaa ja puut lehdettömiä. Odotan, että pieni pakkanen kirkastaa taivaan.
Päivällä kävimme kaupungissa ja minä löysin huomaamattani itselleni talvitakin.Niin hyvän, etten ollut uskoa todeksi. Hyvää kannattaa odottaa...Huokaisin oikein, kun muistui mieleen, että viikko takaperin sovittelin takkia, joka oli "ihan kiva." Onneksi maltoin mieleni.
Hyvää marraskuun viikkoa sinulle!