02 elokuuta 2011

Alkava elokuu






Työviikko on alkanut. Tänään oli lyhyt päivä, oikeastaan koko viikko, yhtä päivää lukuunottamatta olen hyvissä ajoin kotona, puolilta päivin : )
Kävin pihalla ihan kirjaimellisesti kitkemässä rikkaruohoja, ne jaksavat rehottaa, vaikka nurmikko on palanut.
Meidän pihasta ei taida kaunista kuvaa saada. Keräsin muutaman olkikukan, jotka sinnikkäästi ovat kasvaneet laiminlyönneistäni huolimatta.
Viimeinen kesäviikko mökillä oli ihana, kotona ei kesällä oikein osaa ollakkaan. Hellepäivä kotona, hohhoijjaa... Kesä on minulle jotenkin saavuttamaton, haluaisin aina jonnekin missä en ole, maalailen tunnelmia unelmien kesästä.
Aamujen alkaessa viilentyä, etsin tyytyväisenä huivia korista.Ja pian haluan Helsinkiin ja mieheni kanssa elokuviin ja kahville keskustaan. Viilenevät illat ja hämärä sopivat minulle. Lienee selvää, että syksy on lempivuodenaikani.
Sitäkin odotan, että tv:ssä alkavat pyöriä uudet sarjat. Viime kuukausina olen katsonut Mad Menia, sunnuntaisin Poirotia, tanskalaista Onnen kauppaa  ja syksyn sävel retroa. Aika paljon siis : )
Ja ennen kaikkea olen lukenut Seljan tyttöjä, vaikka koitan vähän jarrutella. Tiedän, että tulee haikea olo, kun kaikki kuusi on luettu.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin...nähdään!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä taas työarkeen! Meilläkin alkoi arki tällä viikolla ja esikoinen meni uuden päiväkodin eskarilaisten ryhmään. Minua taisi jännittää enemmän kuin tyttöä, mutta hyvin kaikki on lähtenyt sujumaan.

    Elokuu on ihanaa aikaa.

    Missäköhän Selja-kirjassa olet menossa? Mikä kirjoista on suosikkisi?

    VastaaPoista
  2. Kiitos, työarjessakin on puolensa. Kiva kuulla, että tyttäresi viihtyy eskarissa, voit huokaista.
    Seljoissa olen vasta toisessa...kerron, kun olen lukenut neljä ensimmäistä. Sisaruksista samaistun eniten Virvaan. En ole erityisen käytännöllinen. En ole myöskään temperamenttinen siinä määrin, että se olisi huomioitavaa tai liioin toimelias Dodo. Kuopuksestani löydän paljon Dodoa, hän on aika selkeä. Hänellä riittää energiaa huomioida muiden tarpeita. Esikoiseni on taitelijasielu, joka harrastaa näyttelemistä ja kirjoittaa roolipelejä. Tarvittaessa hän on järkevä Kris, enemmän kuin minä.

    VastaaPoista