04 tammikuuta 2011

Tammikuun hämärässä





Nappasin muutaman kaappikuvan lisää. Ruoan suhteen olen ottanut kevyemmän linjan. Tein salaatin: Savojinkaalia, balsamicoa, oliiviöljyä ja siemensekoitusta (auringonkukka, pinjansiemen, kurpitsansiemen). Ajattelin myös töissä siirtyä eväisiin, vihersalaatti vaihdellen + tummaa leipää.
Ja illalla kotona lämmin ruoka. Näin päivästä tulee kasvispainotteisempi. Mutta vielä...liki viikko lomaa. Ensi viikon tiistaina töihin. Siihin asti pieniä organisointiprojekteja päivittäin ja sopivasti elokuvia ja kirjoja. Kirppareille ei ole mitään hinkua mennä, hyvä niin. Seuraavaksi aion lukea, ruotsalaisen näyttelijän, Michael Nyqvistin omaan elämään perustuvan kirjan: Päivää isä!  Tilasin kirjan täältä.  Viimeksi olen nähnyt hänen näyttelevän Millenium trilogiassa. Olemme mieheni kanssa seuranneet trilogiaa sunnuntai-iltaisin. Ruotsalaiset taitavat miljöön luomisen ja näyttelijävalinnat ovat kohdallaan. Väkivaltakohtaukset ovat kyllä epäuskottavia kuten monissa dekkareissa ylipäätään. Siitä huolimatta sarja on ollut kiinnostavimpia aikoihin, roolihenkilöissä on syvyyttä.
Lapsi kävi kyselemässä, koska laitan ruokaa, alkaa jo hämärtää.
Hämärän hyssyssä, hyvää alkanutta tammikuun viikkoa!
Tässä vielä linkki näyttelijän haastatteluun, kiinnostavia ajatuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti