24 huhtikuuta 2011



Pääsiäisherkkuni on tänä vuonna piparminttuöljyllä maustettu raakasuklaa. Tykkäsin, pehmeää ja täyteläistä, pala tai kaksi riittää kerrallaan.
Koetan antaa lukemisharrastukselle enemmän aikaa (vähintään tunti päivässä ja vapaalla enemmänkin) ja olla vähemmän täällä. Niin...ja pyhinä katsellaan elokuvia. Eilen illalla katsoin hauskan elokuvan: 2 päivää Pariisissa. Komedioihin en usein tartu, mutta tämä oli oikeasti hauska, ihan pöhkö : )
Eilen tapahtui muutakin hauskaa. Saimme yllättäin tätini miehen kotitilalta vanhoja huonekaluja. Pienehkön,  kahdella laatikolla varustetun pöydän. Pöytä on valkoiseksi maalattu, mutta rapistunut. Laatikot olivat vähän jumissa,  keksin vaihtaa laatikot päikseen  ja sitten solahtivat kohdilleen!
Aion kunnostaa pöydän itse. Todennäköisesti laitan päivällä pressut terassille ja aloitan hiekkapaperilla.
Toinen pöytä on sävyltään tumma, hyväkuntoisempi ja vähän isompi. Vietiin eilen mummolaan. Pöytää ei voi maalata (koska sitten se on pilalla ! ). Voi olla, että tuomme sen meille myös, jo tänään, alustavasti miehen kanssa juttelin...Sitten on vanha kirstu, suurikokoinen, painava ja pölyinen, ruostuneet rautahelat. Kannen alla kuluneet maalaukset.  Siinä on niin paljon työtä, että ajatuskin uuvuttaa. Olisin jättänyt arkun Myrskylään, mutta äiti, jolla on aikaa, sanoi ottavansa sen. Hän lupasi sen meille kunnostaa, pihamökkiä ajatellen. Uskon, että siitä tulee hyvä.
Pienin kunnostettava on roskalavalle jo joutunut Paasivaaran Laila margariinilaatikko. Varovasti pesen sen harjalla ja mäntysuovalla. Roskalavalta tarttui mukaan myös suurehko puulaatikko. Se saa toimia apulaatikkona istutuspuuhissa.
Taidan jo nyt lähteä laittelemaan pöytää...
Aurinko paistaa ihanasti. Lisäsin kuvan :)
Auringonvaloa myös sinulle !
Johanna

2 kommenttia:

  1. Kaunis pöytä! Huonekalut joilla on tarinaa on aarteita.
    Samoja suklaita olen maistellut, taisi olla ruusuöljy. Täytyykin maistaa sinun löytämääsi :)
    Elokuvia on meilläkin katseltu. Mieheni on ollut kovassa kuumeessa joten vähän ulkoilua itsekseni ja elokuvia on kuulunut pääsiäiseen. Katsoin teetä Mussolinin kanssa, pidin kovasti haikeudesta huolimatta.
    Auringonvaloa sinulle myös :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, pidän pöydästä todella paljon. Hioin tänään pöytää terassilla ja samalla mietin, että mitä teen, etten pilaisi sen haurasta kauneutta. Mies ehdotti, että jätän pöydän jalat maalaamatta. Sitten tuli ajatus, etten maalaisi myöskään pöydän pintaa , vaan että siitä hiottaisiin jokseenkin kaikki valkoinen pois, pöydän jalat jätettäisiin valkoisiksi, mutta uutta maalia ei siis laisinkaan.
    Mintun makuinen suklaa on ihanaa, suosittelen.
    Minä puolestani kiinostuin tuosta ruusuöljystä.
    Teetä Mussolinin kanssa en ole nähnytkään, mutta vaikuttaa kiinnostavalta, kun googletin.

    VastaaPoista